Avainsanat

, , , , , ,

Tytsyn kummitäti päätti valmistua matematiikanopettajaksi ja järjesti juhlat 25-vuotissyntymäpäivänään. Ja mitäpä muuta tämä perhe alkoi heti miettiä kuin sopivaa korttia. Tällä(kin) kertaa äiti jäi auttamatta kakkoseksi. Isin ensimmäinen kommentti tytsyläisen korttiin oli: ”En ole koskaan tehnyt noin hienoa korttia!”.  

Kortissa on perinteisiä askartelutekniikoita, erilaisia mömmöjä, tarroja, leimailua ja pari stanssattua kuvaakin. Nyt julkistukseen pääsee myös pieni synttärilahjani rakkaalle pikkuaskartelukaverille eli oma, nimikoitu leima Heidin Korttipajasta. Äiti auttoi ainoastaan vähän liiman puristelussa, stanssauksen voimankäytössä ja kuvioiden irrotuksessa, kirjaimien laittamisessa oikeaan järjestykseen ja 3D-nallen leikkaamisessa. 

 

Sitten esittelyyn pääsee äidin versio, joka oli yhdistelmä aiemmin hyväksi havaitusta numerokortista ja perinteisemmästä kukkakortista kerrostaen. Leimasin korttiin lisäksi Valmistuneelle-tekstin ja stanssasin Onnea-tekstin. 

  

Tilauksesta ja omasta tarjouksesta tein tällä viikolla myös kaksi muuta korttia. Ensimmäinen oli insinöörin kamerakortti. 

Tein kanteen Silhouetella rattaita, jotka värjäsin Inka Goldilla. Lisäksi vähän alumiiniteippiä, rataskuvio kohokuvioituna, washiteippiä ja hopeaa suihketta. Erityisen ylpeä olin keksinnöstäni sulkea kortti ruuvilla ja mutterilla. Onneksi kotoa löytyi sellaisia.  

Kortin sisällähän on aiemmassa postauksessa esitelty kamerakortti, joka tekee sisustasta sen verran paksun, että kortti on pakko sulkea jollakin. Tätä ruuvi-ideaa aion todellakin käyttää myöhemminkin. Täytyy vain ensin ostaa lisää mahdollisimman ohuita ruuveja ja niihin sopivia muttereita.

 

Toinen kortti oli työpaikkaa vaihtavalle työkaverille, joka rakastaa tietotekniikkaa ja yhtä tiettyä tekomykiömerkkiä, josta hän on teettänyt itselleen ja kaverilleen esimerkiksi kaulakorut. Hykertelin itsekseni korttia tehdessäni.  

Kortin pohjaksi näpertelin tabletin (jota hän kantaa jatkuvasti mukanaan) näköisen sentin paksuisen helistinkortin. Helistinosa muistuttaa sitä rakastettua tekomykiötä ja sisällä on tietysti bling blingiä ja silmiä. 

 

Luukusta näkyy sisällä oleva toivotus. Sisäpuolen laitoin muuten täysin valkoiseksi, jotta kaikki mahtuisivat allekirjoittamaan kortin. 

 

Olin muuten erittäin tyytyväinen korttiin, mutta loppuvaiheessa käytin väärää liimaa. Aleenen quick dry tacky glue suttasi mustaa mattakartonkia, kun liimasin tabletin reunoihin sankarin itsensä käyttämän työvälineen laatikon paloja. Kuumaliima olisi varmaan toiminut tässä paremmin. Päädyinkin laittamaan etupinnan reunaan kerroksen Crystal Glazea, joka vähän kuprutti korttia ja siveltimen jäljet näkyvät, mutta onpahan ainakin käsintehdyn näköinen. 

 
 

Advertisements